Olen pyöritellyt jo parisen vuotta ajatusta uudesta blogista, jossa aiheena olisi harrastukseni ja työni valokuvaajana. Kirjoitin suhteellisen suosion saavuttanutta Helmitarinoita -käsityöblogia vuosina 2009-2014, jolloin harrastin korujen näpertelyä ja siinä sivussa hieman muitakin käsitöitä. Urani korusuunnittelijana tyssäsi kuitenkin vuonna 2014 oikean käden rakenteellisiin ongelmiin ja hermopinteen vapautusleikkauksen jälkeen en vain enää yksinkertaisesti saanut aikaiseksi yhtään uutta korua käden kipeytymisen vuoksi. Olin hyvin masentunut, sillä olen aina ollut hyvin luova ihminen ja korujen näpertely oli henkireikäni, joka piti sormet näppärinä ja pääni kunnossa.
En kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan ja eräänä päivänä pohdin uutta harrastusta, joka ruokkisi samalla luovaa puolta minussa. Valokuvaus tuntui heti alusta asti luontevalta siirtymältä, sillä olinhan pitänyt korublogia ja kuvannut jo pitkään korujani sinne. Minä taisin myös aina olla porukassa se, joka salakuljetti järjestelmäkameran festarialueelle kielloista välittämättä ja se joka heräsi kesäaamuna viideltä aamuyöllä kuvaamaan auringonnousua. Olin myös hankkinut uuden järjestelmäkamerani (Sony Alpha 200) edellisvuonna korujen kuvaamista varten. Innostuin myös tuon uuden kameran myötä erityisesti ihmisten kuvaamisesta ja pian jo kanniskelin kameraani mukana joka paikkaan.
Hankin pian myös valokuvauksesta kertovia kirjoja ja ryhdyin opiskelemaan perusteita näistä kirjoista. Luin väsymättä kaikki kirjat moneen kertaan melkein puhki ja tein oppimani perusteella harjoituksia myös käytännössä. Vasta sitten, kun tunsin hallitsevani tekniikan perusteet, rohkaistuin ja pyysin ystävääni Sagaa minulle malliksi alkukeväästä vuonna 2014.
Kuvasin Sagaa Kruunuvuoren hylätyillä huviloilla eräänä hyisenä, mutta aurinkoisena maaliskuun päivänä. Huviloissa oli sisällä hämärää, mutta olin päättänyt opetella luonnonvalolla kuvaamisen ensin, joten sillä mentiin. Muokkaamisesta minulla ei ollut juurikaan kokemusta. Vuosien takaiset Photoshop taidot olivat unohtuneet ja korukuviakin olin säätänyt lähinnä ilmaisohjelmilla. Siihen nähden, että jouduin käyttämään hyvin hitaita suljinaikoja (1/30 ja 1/50) sain jollain ihme konsteilla kuvista suhteellisen teräviä. Mallikin oli niin upea ja sinnikäs kylmyydestä huolimatta, että saimme kuvattua ainakin kolme erilaista setuppia ja olin kuviin todella tyytyväinen.
Nyt kun katson näitä kuvia uudelleen pitkän ajan jälkeen, niin ovathan nuo nyt ensimmäisiksi tositarkoituksella otetuiksi mallikuviksi aika hyviä! Muokkauksen suhteen tekisin montakin asiaa toisin osalle kuvista, varsinkin niille hämärässä otetuille kuville, mutta esimerkiksi tämä mustavalkoinen kuva on edelleen yksi lemppareistani!
Näiden kuvausten jälkeen lainasin tyttäreni kummisedältä täyden kennon Nikonia ja niinhän siinä sitten kävi, että rakastuin siihen täysin ja heitin tuon kroppikennoisen nurkkaan pölyttymään. Seuraavat kuvat otin työkaveristani Pauliinasta Herttoniemen kartanonpuistossa keväällä 2014.
Alemmassa kuvassa kokeiltiinkin jo sitten selective color -tyyppistä muokkaustapaa, joka tässä ehkä juuri ja juuri toimii, mutta eipä ole toiminut sen jälkeen enää missään kuvassani.
Innostuin tuon maaliskuisen mallikuvausretken jälkeen nimenomaan ihmisten kuvaamiseen niin palavasti, että tiesin heti tuon päivän jälkeen haluavani kuvata nimenomaan ihmisiä ja mieluiten naisia. Minulla on vahva mallitausta itselläni jo vuosien ajalta sekä valokuvamallina, että näytösmallina, joten koin mallinohjauksen suurimmaksi vahvuudekseni. Asiakaspalvelutyötä koko ikäni tehneenä osaan myös toimia kiireessä ja paineen alla, sekä tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Äitinä toki myöskin lasten kanssa. Tein myös kuvavalintoja eräälle isolle mallitoimistolle 2000-luvun alussa, tuolloin silmä oppi harjaantumaan tekemään parhaat ja myyvimmät kuvavalinnat nopeassa tahdissa.
Mallikansioni kuvauksista vuodelta 2003. Kuva: Tuomas Marttila
Intohimo valokuvaukseen johti minut kuvauksesta toiseen ja pian huomasin postailevani kuviani someen ja käyneeni monta workshoppia, ehdinpä yhden järjestää itsekin jo loppuvuodesta 2014. Ihmiset kiinnostuivat minusta nopeasti ja pääsin kuvaamaan ensimmäiset hääni jo kesällä 2014. Keikkaa pukkasi yllättävän paljon heti alussa täysin ilman markkinointia pelkästään purkaradion avulla.
Oikean käden ja olkapään ongelmat jatkuivat, mutta eivät haitanneet valokuvausta juurikaan. Pikemminkin käsi kipeytyi staattisessa toimistotyössä ja oli välillä pitkiäkin aikoja niin hellänä, etten voinut enää työpäivän jälkeen käsitellä kuviani. Lääkärini ehdotti minulle pientä taukoa asiakasneuvojan työstäni ja patisti minua hakemaan kouluun, jotta saisin vaihtelua työkuvioihini. Hain keväällä 2015 yhteishaussa Stadin ammattiopiston AV-puolelle valokuvauslinjalle, pääsin läpi ja aloitin opinnot viime syksynä. Ryhmämme on ylioppilaspohjainen ja opinnot kestävät vain kaksi vuotta. Valmistun ensi keväänä media-assistentiksi ja suunnittelen jo perustavani heti koulun loputtua ihan oikean yrityksen kevytyrittäjyyden sijaan.
Päädyin aloittamaan toisen blogini ja ensimmäisen valokuvausaiheisen blogini pitkän mietinnän jälkeen eilen illalla Lauri Laukkasen luennosta inspiroituneena. Lauri muistutti, että ihmiset rakastavat tarinoita, enkä voinut olla ajattelematta sitä, kuinka ikävä minulla on ollut blogin kirjoittamista. Vaikka tätä ei kukaan eksyisikään lukemaan, niin voinhan aina pitää tätä ikäänkuin päiväkirjana ja samaten myös oppimispäiväkirjana. Rakastan kirjoittamista melkein yhtä paljon kuin rakastan kuvaamista, olenhan kirjoittanut päiväkirjaakin 8-vuotiaasta tytöstä asti ja niitä on kertynyt minulle jo peräti 17 kappaletta, vaikkakin viime vuosina aika ei ole enää riittänyt konkreettisen päiväkirjan pitämiseen.
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani ja matkaani unelmieni toteuttamisessa sekä tutustumaan uusiin kotisivuihini, jonka alla myös blogi toimii!